Kazuo Ishiguro – Silmissä siintävät vuoret

Tammi, 1983
Sivuja 201

Tämä oli kolmas lukemani Ishiguron romaani. Silmissä siintävät vuoret on Ishiguron ensimmäinen romaani ja ilmestyi vuonna 1982. Se oli aikanaan hänen läpimurtoromaaninsa. Romaani on juuri niin mystinen kuin olen jo oppinut Ishigurolta odottamaankin. Kaiken arkisen keskellä on ripaus jotain mystistä ja epäselvää, joka hieman häiritsee lukijaa koko ajan, mutta antaa pontta jatkaa lukemista. Tapahtumien taustalla on mysteeri, joka täytyy saada selvitettyä. Kaikkein parasta tämän kirjan kanssa oli, että epäilin koko ajan minkään mysteerin olemassaoloa. Tarinan henkilöissä ja tapahtumissa oli jotain häiritsevää, mutta koska kirja oli niin lyhyt, ajattelin, että eihän tässä voida ehtiä minkäänlaiseen erikoiseen ratkaisuun ennen loppua. Tapahtumat olivat pääasiassa hyvin arkisia, eikä juoni tuntunut kiihtyvän missään vaiheessa. Mietin, että ehkäpä tämä Ishiguro ei vain sitten ole niin hyvä kuin aiemmin lukemani tai sitten en ymmärrä sitä. Kaikkea en varmasti ymmärtänytkään, mutta kirja yllätti ja samalla järkytti vasta aivan viimeisillä sivuilla.

Kirja kertoo Englantiin muuttaneesta japanilaisesta Etsukosta, jonka vanhin tytär on tehnyt itsemurhan. Etsukon nuorin tytär on vierailemassa äitinsä luona ja pian Etsuko alkaa muistella vuosiaan Japanissa, jolloin vielä odotti esikoistaan. Hän muistelee sodan jälkeistä uudelleen rakentamisen aikaa, avioelämäänsä, appeaan ja hieman erikoista ystäväänsä Sachikoa ja tämän tytärtä Marikoa. Etsuko näki silloin Marikon usein kuljeskelemassa yksin ulkona ja hänen äidinvaistonsa heräsivät. Etsuko tarjoutui auttamaan Sachikoa ja olemaan välillä Marikon seurana pimeinä iltoina. Silloin Mariko kertoo naisesta, joka aina välillä ilmestyy heidän talonsa luo, mutta jota kukaan muu tunnu koskaan nähneen.

”Jäin muutamaksi hetkeksi ikkunan ääreen epätietoisena siitä mitä tehdä. Sitten työnsin jalkani sandaaleihin ja lähdin ulos. Päivä oli kuumimmillaan, ja taival tuon muutaman hehtaarin laajuisen kuivan kentän poikki tuntui vievän ikuisuuden. Kävely mökille uuvutti minut tosiaan niin perin pohjin, että perille tullessani olin melkein unohtanut asiani. Siksi suorastaan hätkähdin, kun kuulin sisältä ääniä. Toinen ääni oli Marikon, toista en tunnistanut.”

Kirjassa ei tapahdu paljoa ja siksi kirja vaikutti välillä jopa tylsältä. Jos kirja ei olisi ollut niin lyhyt myönnän, että olisin saattanut jättää kirjan kesken. Onneksi en kuitenkaan jättänyt. Tämä tarina antaa kokea monenlaisia tunteita, surua, toivoa, iloa ja pelkoa. Pidän toisaalta kovasti kirjoista, jotka saavat minut itkemään ja sitä tämä kirja ei tehnyt. Tapahtumat on kuvattu niin niukkaeleisesti, että kovin syvälle mihinkään tunteeseen en päässyt. Joka tapauksessa tarina on surullinen ja välähdykset Japanissa koetuista sodan kauhuista hirvittävät. Etsukon toiveikas ja positiivinen luonne kuitenkin keventää kirjan tunnelmaa ja hänen ja hänen appensa hauska tapa piikitellä toisiaan naurattaa. Kirja muuttuu vähitellen vaikeaksi ymmärtää ja ilmaan jää roikkumaan asioita, joita ei selitetä. Pienet häiritsevät tapahtumat ja sanonut asiat tekivät lukiessani olostani koko ajan tukalamman ja aloin pelätä mihin tarina johtaa. Loppuratkaisu teki tästä kirjasta aivan erityisen!

Kazuo Ishiguro on aivan loistava kirjoittaja. Hän kuvaa niin taidokkaan vähäeleisesti ihmisiä ja heidän luonnettaan. Henkilöhahmot ovatkin tämän tarinan suola. Tämäkin teos vahvisti sen, että Kazuo Ishigurosta on todella tullut yksi suosikkikirjailijoistani. On ihanaa löytää sellaisia kirjailijoita, joiden teoksiin voi aina luottaa.

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin:
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana
45. Esikoiskirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *